Vuosia ja vieraita viisikymmentä. Toiveina oli, että kakku olisi musta ja liittyisi Audiin. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin Audin logo, jonka olisi voinut toteuttaa asettelemalla limittäin neljä kakkua. Valitettavasti jääkaapin leveys on rajallinen , joten oli pakko keksiä toisenlainen tapa toteuttaa tämä. Viime viikkoisen hääkakku-urakan jälkeen ajatus useamman pyöreän kakkupohjan leipomisesta ei oikein innostanut, joten päädyin tekemään pohjan kolmesta kääretorttupohjasta, jotka ovat paistoajaltaan paljon kakkupohjia nopeampia. Jäähtyvätkin lyhyessä ajassa. Tein tällä ohjeella kakkulevyt ja HUOM! tämä on 60 senttiseen uuniin. Neljä munaa riittää 50 cm uuniin.

5 munaa
1,875 dl sokeria (hassu määrä, koska muunnin 4 munan ohjeesta tämän)
1,25dl vehnäjauhoja
1,25dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
(2,5 rkl kaakaojauhetta)

Vatkaa munat ja sokerit erittäin kuohkeaksi vaahdoksi (itselläni se tarkoitti noin 10 minuutin vatkaamista käsivatkaimella). Yhdistä jauhot ja lisää vähitellen siivilän läpi munasokerivaahtoon sekoittaen pienimmällä teholla. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunissa 200 asteessa n.8 minuuttia.

Kakuissahan on nyrkkisääntönä, että "yhdestä munasta nauttii kolme" ;D, joten kolmessa pohjassa olisi syömistä 45 ihmiselle. Joten ei muuta kuin todella reilusti täytettä niin kakun pitäisi riittää viidellekymmenelle, toivottavasti! Täytteksi suklaasta pitävällä päivänsankarille tuli maitosuklaamousse ja mangorahka.

Ensimmäistä kertaa kokeilin kakun päälle, sokerimassan alle eristeeksi marenkivoikreemiä. Ja jatkossa en todellakaan muuta käytäkään! On paljon helpompi saada levittymään kuin voisokerikreemi. Ohjeen löysin täältä: www.ahonlaita.com/2009/04/sveitsilainenmarenkivoikreemi.html

Ja sitten se jännitysmomentti nro 1 eli kuinka tulla toimeen mustan sokerimassan kanssa! Mutta ei hätää! 50 cm leveä silikonikaulin ei tarvitse lainkaan tomusokeria kaulintaan, joten riittää, että tomusokerin laittaa massan alle. Minulla on tapana kaulittuani sokerimassan, rullata se kaulimen ympärille ja siitä kätevästi rullata se kakun päälle. Tässä tapauksessa kaulinnan jälkeen laitoin kelmua massan päälle, jotta tomusokeri ei sotkisi siistiä mustaa pintaa ja rullasin sitten sen kanssa tavalliseen tapaan massalevyn kaulimen ympärille. Ja onnistuin kuin onnistuinkin ilman tomusokeritahroja! Niksinähän niiden tomusokeritahrojen poistamiseen olisi sively kirkkaalla viinalla, mutta ei ole tullut koskaan kokeiltua. Viinanhan pitäisi haihtua pois kakun pinnalta, mutta jotenkin sitä hirvittäisi syöttää muille kakkua, jonka on valellut viinalla! Ehkä joskus pitää kokeilla johonkin omaan kakkuun sitä ensin :D.

Toinen jännitys koski sitten kakun kulmia. En ole koskaan aiemmin uskaltanut kuorruttaa neliskulmaista kakkua kokonaan sokerimassalla. Nyt voin todeta, että aivan turha pelko ollut! Todella kivasti massa asettui kulmistakin! Melkeinpä helpompi homma kuin pyöreän kakun kanssa! Tähän 60 cm leveän uunin pellin kokoiseen kakkuun sokerimassaa meni 1,2kg. Toki siitä jäi reilusti sitten yli, kun leikkasi ylimääräiset reunat pois. Sitä mustaa jämämassaa sekoitin valkoisen massan kanssa harmaaksi koristeita varten. Ja vielä hopeinen spray koristeisiin ja kakkuun helmiäishohdetta niin valmista tuli.